Dynasty tietopalvelu Haku RSS Peruspalvelukuntayhtymä Selänne

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.selanne.net:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.selanne.net:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteistyötoimikunta
Pöytäkirja 24.05.2011 Pykälä 17


Yhteistyötoimikunta
§ 17
24.05.2011

 

Sairauspoissaolot 1.1.-30.4.2011 

66/01.00.02/2011

 

YHTTMK § 17
Kuntayhtymässä hyväksytyn toimintaohjeen Työn vaatimusten ja työntekijän työkyvyn yhteensovittamiseksi mukaisesti lähiesimiehellä on ensisijainen vastuu työn asettamien vaatimusten ja työntekijän työ- ja toimintakyvyn yhteensovittamisessa.

 

Ohjeen mukaisesti mikäli työntekijän sairauspoissaoloja on yhdenjaksoisesti tai kalenterivuoden kuluessa yli 30 päivää, tai lyhyitä poissaoloja toistuvasti, lähiesimies keskustelee työntekijän kanssa asiasta. Yhteistyössä selvitetään työhön, työhteisöön, työolosuhteisiin ja johtamiseen liittyvät syyt, jotka mahdollisesti vaikuttavat sairauspoissaoloihin.

 

Keskustelun ensisijaisena tavoitteena on vahvistaa työntekijän voimavaroja työssään, ja edistää hänen työhön paluutaan. Keskustelussa sovitaan toimenpiteistä, joilla pyritään korjaamaan edellä mainittuihin syihin liittyvät puutteet.

 

Yhteistyötoimikunnan tehtävänä on työsuojelun yhteistoiminnassa seurata henkilöstön työhön, työympäristöön ja työyhteisön tilaan liittyviä tilastotietoja esim. sairauspoissatietoja.

 

Sairauspoissaolot vuoden 2011 ensimmäisellä vuosikolmanneksella verrattuna vuoteen 2010 ovat laskeneet yhden henkilötyövuoden verran. Kaikissa poissaoloissa poissaolojen määrä on isompi edelliseen vuoteen verrattuna. Kaikissa poissaoloissa tapahtunut poissaolojen kasvu johtunee osittain siitä, että vuosi sitten vastaavana aikana vuosilomia ei henkilökunta pystynyt pitämään normaalisti kuntayhtymän perustamisesta johtuen.

 

Oheismateriaalina nro 2 sairauspoissaolot ensimmäiseltä vuosikolmannekselta vuosina 2010-2011.

 

Ehdotus:
Työsuojelupäällikkö: Merkitään tietoon saatetuksi.

Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.