Dynasty tietopalvelu Haku RSS Peruspalvelukuntayhtymä Selänne

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.selanne.net:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.selanne.net:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteistyötoimikunta
Pöytäkirja 24.05.2011 Pykälä 18


Kuntayhtymähallitus
§ 7
20.01.2011
Yhteistyötoimikunta
§ 18
24.05.2011

 

Savuton Selänne -ohje 

16/00.01.02/2011

 

KYHALL § 7
Valtioneuvosto on päätöksessään ympäristön tupakansavusta ja siihen liittyvästä syöpävaaran torjunnasta työssä päättänyt seuraavaa: Työnantajan tulee suojata työntekijää työssä ympäristön tupakansavun aiheuttamalta syövältä siten, että työntekijän altistumisen määrää ja kestoa ympäristön tupakansavulle vähennetään niin paljon kuin se on kohtuudella mahdollista ja teknisesti sekä tilojen rakenteellisia ratkaisuja hyväksi käyttäen mahdollista (5§).

 

Työturvallisuuslain, terveydensuojelulain ja työterveyshuoltolain perusteella työnantajan on huolehdittava työn ja työympäristön terveellisyydestä ja turvallisuudesta. Työntekijöiden hyvän terveyden, työ- ja toimintakyvyn ylläpidon kannalta työpaikan savuttomuus ja tupakoinnin lopettamisen tukeminen ovat työkyvyn kannalta keskeisiä.

 

Savuttoman Ppky Selänteen aloittamisesta on perusteltua perustaa työryhmä Savuton Selänne. Työryhmän tarkoituksena on laatia ja toteuttaa kuntayhtymän savuttomuus sekä suunnitella yhdessä työterveyshuollon kanssa tupakoinin lopettamisen tukimuodot henkilökunnalle. Työryhmä seuraa hankkeen etenemistä.

 

Terveempi Pohjois-Suomi -hankkeen projektipäällikkö Leena Ahola on ollut mukana asian valmistelussa.

 

Kuntayhtymähallitus nimeää työryhmän ja työnantajan edustajat:

 

Yhteistyötoimikunta on yksimielisesti päättänyt kokouksessaan 13.12.2010 (§ 51) esittää kuntayhtymähallitukselle:

1) aloitettavaksi Savuttoman Ppky Selänteen,

2) työryhmän Savuton Ppky Selänne perustamista ja

3) työryhmään valittavaksi henkilöstön edustajiksi Pasi Lapinkoski, Arto Kankaanpää ja Eija Kaketti.

 

Ehdotus:
Kuntayhtymän johtaja: Kuntayhtymän hallitus päättää aloittaa Savuttoman Selänteen valmistelun niin, että nimeää työryhmään henkilöstön edustajiksi Pasi Lapinkosken, Arto Kankaanpään ja Eija Kaketin, työnantajan edustajiksi työsuojelupäällikkö Seija Kärkkäisen, työterveyshoitaja Merja Rautaojan ja talous- ja henkilöstöjohtaja Juha Uusivirran. Lisäksi työryhmään nimetään Terveempi Pohjois-Suomi -hankkeen projektipäällikkö Leena Ahola. Työryhmä valmistelee asian niin, että kuntayhtymähallitus tekee päätöksen Savuttomasta Selänteestä toukokuun 2011 kokouksessaan.

 

Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

YHTTMK § 18
Kuntayhtymähallituksen nimeämä ja yhteistyötoimikunnan täydentämä työryhmä on valmistellut ohjeen Savuton Selänne.

 

Savuton Selänne -ohje työpaikan savuttomuuden edistämiseksi on ollut hyväksyttävänä kuntayhtymähallituksen kokouksessa 19.5.2011. Esitellään kokouksessa kuntayhtymähallituksen päätös.

 

Oheismateriaalina nro 3 Savuton Selänne -ohje työpaikan savuttomuuden edistämiseksi.

 

Ehdotus:
Työsuojelupäällikkö: Merkitään tiedoksi.

Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.